sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Päivitys

Havahduin siihen, että en ole aikamääriin kirjoitellut blogiin. Viimeksi lokakuussa. Parina ohikiitävänä hetkenä tässä välissä olen kyllä asettunut näppäimistön ääreen jokin aihe mielessäni, mutta lopulta olen päätynyt deletoimaan tekstin. Ehkä se on merkki siitä, että blogi on tiensä päässä ainakin toistaiseksi.

Ennen määrittelemättömän pituisia hyvästejä voisin tietysti tehdä nopean kuulumisten päivityksen. Mitään kovin uutta ei kuulu, vaan melko tasaisen hyvää. Kroppa on siinä määrin toiminut ihan hyvin, että olen voinut edelleen jatkaa säännöllistä juoksuharjoittelua melko säännöllisine pitkine lenkkeineen. Lisäksi käyn edelleen nyrkkeilyssä ja kehonpainoharjoittelussa, teen jonkun verran muuta voimaharjoittelua ja piipahdan spinningissä toisinaan. Ilma-akrobatian jätin pois ohjelmasta, sillä olin tyytymätön tuntijärjestelyihin. Sen sijaan otin tilalle ilmajoogan, joka on tuntunut oikein mukavalta.

Liikuntaharrastuksia on joulusta asti häirinnyt vasemman käden ja lavan seudun voimattomuus sekä ajoittainen jomotus niskassa ja kädessä. Syyksi paljastui välilevyperäinen vaiva, eli ilmeisesti pieni pullistuma kaularangassa. En ole voinut punnertaa tai vetää leukaa ym., sillä toisessa yläraajassa on ollut voimaa vain noin puolet normaalista ja se on ollut vähän holtittoman oloinen. Lisäksi jotkut asennot provosoivat aika mojovan jomotuksen, joten treenaaminen ei ole ollut aivan normaalia reiluun kuukauteen. Päälläseisonnan voi nyt varmaan unohtaa kokonaan ja käsilläseisontaharjoituksiakin voin jatkaa vasta kun käsi toimii normaalisti, eikä niska- ja käsikipu provosoidu näin helposti. Tilanne on onneksi mennyt viime viikkoina koko ajan paremmaksi ja menee kyllä ajan kanssa ohi. Hieman vaatii vaan malttia ja nöyryyttä.

Kevään lähestyminen ja valon lisääntyminen saa mielen virkistymään ja huomaan, että haikailen metsään yhä enemmän. Olen ottanut satoja kuvia hienoista auringonlaskuista ja lumikiteistä puiden oksilla. Ai että, miten nautinkaan luonnossa liikkumisesta ja miten mukavaa kun luonnon kauneutta voi taas katsella työpäivän jälkeen muutenkin kuin otsalampun valossa!

Mukavaa kevään odotusta kaikille! Nauttikaa kaikesta ihanasta ympärillänne ja antakaa luonnon hoitaa. :-)



7 kommenttia:

  1. Höh. Jätähän kuitenkin mahdollisuus paluuseen :). Hyvää kevättä ja treeni-iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Teillä eletäänkin jänniä aikoja. :-)

      Voihan se olla, että tosiaan palailen tämän blogin ääreen ennemmin tai myöhemmin. En siis hylkää blogiajatusta lopullisesti. Tuntuu vaan, että kirjoitukset junnaa aina samojen asioiden ympärillä, joten ehkä on aika ottaa vähän etäisyyttä. Mutta jos jotain mullistavaa tapahtuu niin lupaan tulla kertoilemaan. :-D

      Poista
  2. Tuttu tunne tuo kirjoitusten paikallaan junnaaminen. Vaikka ei se sun tapauksessa ole siltä tuntunut, vaan musta on ollut kiva lukea jokainen uusi teksti.

    Ihanaa kuitenkin, että juoksu sujuu! <3 Toivottavasti yläkropankin oireet pikkuhiljaa häviävät.

    Ollaan yhteyksissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se välilevy sieltä ajan ja pienen jumpan kanssa vetäydy. Kun vielä löytyis sitä kärsivällisyyttä! :D

      Tsemppiä sinulle uusiin kuvioihin. :) Ja tosiaankin, ollaan yhteyksissä!

      Poista
  3. Vautsi. Sullahan on eri kiva blogi. Harmi kun löysin sen vasta nyt kun olet juuri taukoa suunnitellut. Mukavaa jatkoa sinulle ja hienoa reissua Ampeille vielä uudemman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suunta muuttuikin: ollaan menossa Dolomiiteille kun sainkin yllättäen matkaseuraa. No, Alppeja sekin. :) Enköhän pian tännekin kirjoittele jotain sikäli jos suunnitellut reissut onnistuvat.

      Poista